Päätökseni hakea Lions-vaihtoon oli pitkään harkittu, mutta kannattava. Kyseessä oli ensimmäinen matkani yksin, kuten myös ensimmäinen kertani Japanissa. Lentomatka kului jännittäessä niin, ettei uni tullut lainkaan. Perille päästyämme meidät otettiin heti vastaan paikallisten Lionsien toimesta, ja kukin vaihtari saatettiin kädestä pitäen tämän host-perheen luokse. Pian ensimmäisen päivän iltana huomasin, että kaikki jännitys oli ehtinyt jo kaikota.
Josefiina Holopainen
Lue lisää ja tutustu Josefiinan matkakuviin
LC Hyvinkää Puolimatkan järjestämän Lions Clubien perinteisen rauhanjulistekilpailun kolme parasta työtä palkittiin Hyvinkään Hakalantalon koululla 15.10. Kilpailuun osallistuttiin koulun koko 90 oppilaan voimin. Tämän vuoden teema oli "Olemme kaikki yhteydessä toisiimme". |
Kilpailutyöt arvioitiin LC Hyvinkää Puolimatkan leijonien Timo Malisen, Jaakko Sonckin, Olli Simolan, Pekka Kuuselan ja Juha Vihvaisen |
Voittajatyö kehystetään ja se lähtee jatkokilpailuun C-piirin muiden voittajatöiden kanssa. Teos palautuu jatkokilpailusta vuoden vaihteen jälkeen jonka jälkeen se luovutetaan takaisin nuorelle taiteilijalle. |
Kuvassa voittajatyöt ja tekijät Salla Raunemo 3, voittaja Kiira Jaarva ja Maija Vallin 2. |