Lionien kansainvälinen rauhanjulistekilpailu kaudelta 2018-2019 on saatu päätökseen.
Aihe oli " Ystävälliset teot ovat tärkeitä "
Tällä kertaa LC Puolimatkan sponsoroima kilpailu oli Hakalantalon koulussa, Hakalanpolun koulun lopetettua toimintansa.
Kiitokset vielä rehtori Pekka Elorannalle 18 vuoden hienosta yhteistyöstä.
Yhteistyö uuden koulun rehtori Johanna Heikkilän ja erityisluokan opettajan Henna Ikävalkon kanssa käynnistyi alusta asti hienosti.
Kilpailuun osallitui 43 koulun oppilasta iältään 11-13 v joiden julisteet oli ripustettu hienosti koulun ruokalan seinille
klupin raadin arvosteltavaksi.
Niistä pitäisi valita 3 palkittavaa julistetta, raadin jäsenet varapresidentti Pekka Eloranta ja veljet
Henrik Suomi, Kari Kuosmanen, Eero Penttilä, Hannu Uusitalo ja Olli Simola.
Oppilaat olivat tehneet hienoja aiheeseen liittyviä julisteita eikä raadilla ollut helppoa valita palkittavia töitä, mutta löytyihän ne.
1. sijalle nousi Nina Laaksonen työllään "Kaikki ovat kilttejä toisilleen", 2. tuli Santeri Heiskanen ja 3. Sanni Mäyrä.
Palkintojen ja diplomien jakotilaisuus pidettiin Hakalantalon koulun Hakalasalissa 10.10.2018 klo 9.30.
Tilaisuudessa olivat läsnä erityisluokan opettaja Henna Ikävalko sekä kaikki kilpailuun osallistuneet oppilaat ja heidän opettajat ja avustajat.
Puolimatkan klubista oli tlaissuudessa varapresidentti Pekka Eloranta sekä veljet Pekka Reunanen, Eero Penttilä, Kari Kuosmanen,
Hannu Uusitalo ja Olli Simola.
Tilaisuudessa oli myös AAMUPOSTI "Kiitos päätoimittaja Laura Ääri ".
Toimittaja Miina Hakalan kirjoitus tilaisuudesta on uutispäällikkö Marko Kekin luvalla julkaistu myös tässä artikkelissa.
Palkintojakotilaisuuden jälkeinen kuva jossa Puolimatkan veljet Hannu, Pekka E, Pekka R kädessään kakkoseksi tullut työ,
Kari kolmanneksi tullut teos ja Eero sekä erityisluokan opettaja Henna Ikävalko kädessään kilpailun voittanut taideteos.
Nina Laaksosen kehystetyn taulun luovutus ja kahvi hetki Hakalantalon koululla.
Pekka luovuttaa hienon kehystetyn taulun Ninalle tapahtumaa juhlistamassa myös Santeri ja Sanni.
Iloinen ilme Ninan kasvoilla saadessaan hienon taulunsa kotiin oman huoneensa seinälle.
Leijona veljet Olli, Pekka, Eero ja Kari sekä palkitut oppilaat Nina, Santeri ja Sanni yhteiskuvassa taulun luovutuksen jälkeen.
( Kuva Opettaja Juhani Onkalo )
Ja sitten taulun luovutuksen kunniaksi kahvi hetkestä pöydänpäässä nauttimassa veljet Pekka, Eero ja Kari,
sekä palkinnoille päässeet oppilaat Sanni ja Santeri.
Pitkän pöydän toisessa päässä juhla kahvista nauttimassa koulun rehtori Johanna Heikkilä sekä erityisluokan opettajat
Henna Ikävalko ja Juhani Onkalo sekä tietysti "juhlakalu" Nina vierellään Santeri.
Tähän tlaisuuteen osallistuneiden Lions Klubi Puolimatkan veljien sekä omasta puolesta esitän kiitokset tästä mukavasta tilaisuudesta.
Kiitokset myös Hakalantalon koululle erittäin onnistuneesta ensimmäisestä Lionien rauhanjulistekilpailun mukanaolosta.
Kiitokset vielä kaikille Puolimatkan Klubin veljille tämän kauden Rauhajulistekilpailun toteuttamisesta.
Varapresidentti Pekka Eloranta, veljet Kari K, Eero, Pekka R, Hannu, Henrik.
Kiitos Sami Klubin kunniakirjojen tekemisesta, Arto P tietojen siirtämisestä klubin tiedostosivuille.
Myös nimeltä manitsemattomat veljet kiitos kannustamisesta ja myötäelämisestä.
Elo-syyskuun tuntumassa ollaan yhteydessä " Rauhan matkan " merkeissä.
Oikein hyvää kesälomaa ja kesää Teille kaikille.
Veli Olli
( teksti ja Kuvat ) 17.5.2019.